"Meillä kaikki ovesta sisään astuvat ovat tarpeeksi hyvässä kunnossa!"

Tarina alkoi rakkaudesta lajiin

Blankon keittiöstä uransa aloittanut Toni hurahti CrossFit-harrastukseen vuonna 2011 ja tie eteni muutamassa vuodessa valmentajapestin kautta salinomistajaksi. Meri oli puolestaan tehnyt uraa pesäpallon parissa, ja CrossFit oli jo vuosien ajan tukenut lajissa menestymistä. Kun mahdollisuus CrossFit-salin osakkaaksi ryhtymiseen tuli, lähti uusia haasteita kaivannut tekijäluonne innolla luotsaamaan Crossfit Huntin toimintaa yhdessä Tonin kanssa.

Yhteinen taival alkoi virallisesti vuonna 2018, kun omistajanvaihdoksen kokenut Crossfit Huntti avasi ovensa Satakunnantiellä. Uusi sivu käännettiin vuonna 2021 Länsikeskukseen muutettuamme, ja vuonna 2023 treenataankin entistä hulppeammissa puitteissa jälleen uusissa tiloissa Länsikeskuksen lähistöllä! Meillä on myös mahtava ulkotreenialue – tervetuloa testaamaan. 

Ota yhteyttä ›

Kaiken pohjana yhteisöllisyys

Huntin sohva on turvasatama, jossa iloinen rupattelu, läpänheitto ja rento oleilu ovat arkipäivää. CrossFit Huntti on lämminhenkinen yhteisö, jossa treenikavereista tulee helposti ystäviä ja jokaista kannustetaan kohti omia tavoitteita. Meille on tervetullut jokainen taustasta ja henkilökohtaisista ominaisuuksista riippumatta, emmekä salli syrjintää tai epätasa-arvoista kohtelua.

Ei vain ammattilaisille

"Haluaisin kokeilla, mutta en ole tarpeeksi hyvässä kunnossa" on lausahdus, jota toisinaan kuulee crossfitiin liittyen. Viikkotuntimme on suunnattu kaikille nuorista eläkeläisiin ja kokeneista urheilijoista aloitteleviin liikkujiin. Jokainen pystyy skaalaamaan treenit itselle sopiviksi, ja osaavat valmentajat auttavat aina oikeiden tekniikoiden löytämisessä. Meillä kaikki ovesta sisään astuvat ovat tarpeeksi hyvässä kunnossa!

Ota yhteyttä ›

Hunttilaiset

Toni Nousiainen

Omistaja ja valmentaja

Meri Kylänpää

Omistaja ja valmentaja

Aino Loponen

Valmentaja, kisaryhmän valmentaja

Tomi Roukka

Valmentaja

Teemu Suomalainen

Valmentaja

Miska Suominen

Valmentaja

Jarkko Salo

Valmentaja

Suvi Kokko

Valmentaja

Liisa Laikko

Valmentaja, lasten ja nuorten tuntien apuvalmentaja

Elisa Suomalainen

Lasten ja nuorten tuntien valmentaja

Sanni Toivonen

Lasten ja nuorten tuntien valmentaja

Sarianna Jakobsson

Huntti Mutsit -valmentaja

Heini Ruusunen

Lasten ja nuorten tuntien apuvalmentaja

Joosua Eskelinen

Valmentaja, ohjelmointivastaava, kisaryhmän valmentaja

Pikayhteydenotto

Jätä yhteystietosi, soitamme sinulle ensi tilassa!

Soita Tuntikalenteri